Tietoa meistä

Tuusniemen Rukoushuone yhdistys ry
Toimintasuunnitelma 1.1-31.12.2026
1. Yleistä
Tuusniemen Rukoushuone yhdistys ry:n toiminnan ensisijaisena tavoitteena on evankeliumin julistaminen ja hengellisten tilaisuuksien järjestäminen Asunto Oy Hietikossa omistamassaan osake huoneistossa
Keskitie 10 71200 Tuusniemi.
Yhdistyksen talous pohjautuu vapaaehtoisiin lahjoituksiin ja tilaisuuksissa kerättävään kolehtiin.
2. Toiminta
Hengellisen työn ja tilaisuuksien järjestämisestä ja suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaa hallitus.
Rukoushuonetta vuokrataan erilaisten asian mukaisten tilaisuuksien järjestämistä varten myös ulkopuolisille. esimerkiksi hautajaiset, syntymäpäivät, yms. Käyttökorvaus peritään tapauskohtaisesti. Vuokraamisesta päättää hallitus.
Yhdistyksen kerhotiloissa (Toivonkellari) jaetaan lahjoituksena saatuja elintarvikkeita vähäosaisten auttamiseksi. Toivonkellari tilat toimivat myös kirpputorina varojen kartuttamiseksi.
3. Työntekijät
Tuusniemen Rukoushuone yhdistyksellä ei ole palkattua työntekijää, mutta hallitus voi halutessaan ottaa työllistettyjä, sekä vapaaehtoistyöntekijöitä toimintaan mukaan, mahdollisuuksiensa, sekä varojensa puitteissa.
4. Hallituksen kokoukset
Hallitus kokoontuu n. kolmen kuukauden välein, tarvittaessa useamminkin.
5. Muu toiminta
Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Jäseniltä tulevat ideat ja toimintaehdotukset hallitus käsittelee ja pyrkii toteuttamaan yhdistyksen toiminta periaatteiden ja resurssien puitteissa.